Eilen se sitten tapahtui. Jäin kiinni. So busted! Kävin Helsingin Käpylässä kätköilemässä. Tullessani HesaCupin nolla-alueelle, kentällä oli joku mies
saksanpaimenkoiran kanssa. Menin muina miehinä haravoimaan nollapistettä
(ja tietenkin ensin "haukuin väärää puuta"). Kotvan kuluttua tämä mies
kaiveli lompakkoaan ja näytti poliisin virkamerkkiään tiedustellen,
millä asialla olen (hän oli katsonut touhujani jonkin aikaa). Kerroin
rehellisen suoraan, että etsin geokätköä ja näytin gepsiä. Poliisi totesi, että "niin
hieman ajattelinkin" ja lähti pois - tuntui, että oli törmännyt aiemminkin harrastajiin. Oli mukava poliisi ja asiameininki
teki vaikutuksen. Jokaisen kätköilijän pitäisi kohdata poliisi edes
kerran..
geokätköilijä - rohkeasti sinne, minne gps näyttää tien. To boldly go where no man has gone before - with a little help of GPS
perjantai 30. syyskuuta 2011
maanantai 15. elokuuta 2011
Megailua ja merkkipaaluja
Viime lauantaina piipahdimme Noyboyn kanssa Tampereella, kauan odotetussa MEGAFinland-tapahtumassa. Aurinkoinen ja helteinen päivä tarjosikin runsaasti mielenkiintoista toimintaa. Lisäksi tapasimme vanhoja tuttuja tutustuen myös uusiin geokätköilijöihin (kiitos vaan ao. juttuseurasta!).
Itselleni tapahtuma tarjosi runsaasi merkkipaaluja. Nappasin itselleni ensimmäiset webcam-, wherigo-, letterbox-, terra- ja megaevent-kätköt. Tein myös uuden päiväennätyksen, 30 löydettyä purnukkaa venyttäen lisäksi kätköilyputken seitsemään päivään (tällä hetkellä kahdeksan). Paljon kehitettävää löytyi tapahtuman suhteen, mutta onnistumisiakin oli - ilmoittautuminen toimi moitteetta ja faciliteetit olivat kunnossa! Aikuisille olisi vaan saanut olla enemmän kilpailuita (esim. viiden tunnin haasteet tms.). Kiitos järjestäjille, tätä lisää!
Sunnuntaina, eli eilen nappasin itselleni 300:n kätkön 30 km:n fillarilenkillä (olihan tuo merkkipaalu otettava vaikka väkisin). Kunnian sai Kujalan koivukuja (GC2GQN0), jonka tekijän tapasin yllätysyllätys MEGA:ssa. Tästä on hyvä jatkaa kohti neljääsataa...
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Turistikätköilyä
Ensimmäistä kertaa tuli taannoin kätköiltyä ulkomaalaisseurassa. Helsingissä vieraillut saksalaispariskunta halusi turistinähtävyyksien lisäksi logata muutaman kätkön hyvässä seurassa. Itselleni tuo reissu kannatti, sillä sain etsittyä / logattua muutaman turistikohteen (muun muassa NMS14 Uspenski ja Kauppahalli, jotka ovat kesäisin niin jästiherkkiä ettei pahemmasta väliä), jossa on ollut tarkoitus vierailla muttei ole saanut aikaiseksi. Tänä kesänä olisi tarkoitus vierailla Suomenlinnassa poimien alueen kätköt. Ehkä näin helteillä ei kannata. :P
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
FTF tuli, puhelin meni
Itku pitkästä ilosta. Kävipä niin ohrasesti, että puhelimei katosi kätköilyreissulla. Osallistuin innosta piukeana FTF-huntiin Salajärven Linnakallio -kätköllä. Pitkästä aikaa olin ensimmäinen purkilla. Mutta..Kätköltä tultuani huomasin puhelimeni kadonneen. Sellainen N95. Olihan sillä jo ikää ja reistailikin. Mutta silti harmittaa. Toivottavasti joku kätköilijä poimii puhelimen ja toimittaa sen allekirjoittaneelle.
lauantai 28. toukokuuta 2011
Ajoituksesta
Geokätköilyssä ajoitus on a ja o. Toissapäivänä piipahdin Helsingissä, Talin Metsäpuisto -kätköllä. Ratkaisin arvoituksen ja mielestäni paikansin oikean kätköpaikan. Vaan ei päässyt purkille, koska isoja ja pieniä jästejä oli puisto täynnä. Ehkä seuraavan kerran. Sen sijaan loggasin ensimmäisen virtuaalikätkön (NMS19 Helsinki) - kiva kätkö (koska jästeistä ei ollut haittaa), ei voi muuta sanoa! Pari tradia tuli myös logattua. Eli saaliina kolme ja tiedustelut tein kahdesta kätköstä. Juhannuksena pitäisi varmaan suunnata Stadiin purkeille. Ties vaikka saisi sata purkkia samoin tein!
tiistai 10. toukokuuta 2011
Geokesä 2011 - tavoitteena 300
Aikaa on kulunut viimeisimmästä merkinnästä. Pahoittelut. Toki on tullut geokätköiltyä tuossakin välissä. Pisimmän kätköilyreissun tein pohjoisiin, Sodankylään - samalla tuli haettua muutama kätkö akselilta Pelkosenniemi / Rovaniemi. Sodankylästä löysin pohjoisimman kätköni tähän mennessä - Sodankylä North. Muutenkin tuo reissu oli kätköilyn kannalta mainio - toin muutaman matkalaisen pohjoisista etelään.
Mielenkiintoinen on ollut myös eräs kätkösarja, jonka olen kerännyt. Sen bonuskätkö pitää vaan käydä lähiaikoina poimimassa, ettei jää syksymälle jolloin alueella metsästetään. Ko. katkösarjalta poimin mukaani Ajatuksen Kirjan, joka pitäisi saada liikkeelle kohtapuolin. Nopein löydetty kätkö sensijaan on ollut Helsingin Messukeskuksen purkki. Aikaa meni ilman gepsiä ja karttaa varmaan 30 sek.
Mutta geokesä 2011 jatkuu! Tavoitteena on rikkoa 300 löydetyn purkin raja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)