perjantai 12. marraskuuta 2010

#200

Eilen saavutin erään geokätköilyn merkkipaalun - 200 kätköä. Kunnia merkkipurkille lankesi Trullin 0 km: Nastola (II) -kätkölle. Harrastus on ollut mainio tutustumisväline uusiin paikkoihin ja ennen kaikkea uusiin ihmisiin: eilisellä reissulla tutustuin jälleen kahteen uuteen kätköilijään. (seria ja aijaiitti). Kuinka moni kaveruussuhde on sitten pysyvä - mene ja tiedä. Mutta matka jatkuu ja purkit/maisemat vaihtuvat.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Geokesä, osa 2

Neuvosto-monumentti Hangossa
Purkit ovat löytäneet tiensä allekirjoittaneen hyppysiin laskettua hitaammin. Helteinen sää ja jaksamattomuus ovat olleet suurimpia osatekijöitä - toki suurin osa kätköistä on ollut tavoittamattomissa geoauton puuttuessa. Mutta onneksi on ystäviä, jotka raahaavat reissulleen. KaSu76:n ja hänen ystäviensä kanssa on pyöritty Hangossa ja viimeisin reissu suuntautui rannikolle pari päivää sitten. Hangosta 8 ja Salosta 16 kätköä - ei huono saalis! Virallinen purkkiluku on 188, eli 200 on matkaa 11 purkin verran.

Eräälle geokolikolleni sattui työtapaturma. Eräs innokas kätköilijä pudottu Save The Naturen vahingossa koskeen, josta sitä ei tietenkään saa ongittua. Harmittaa jonkin verran, mutta vahinkoja sattuu - myös kätköilijöille. Mukavinta kesässä on ollut oman purkin säilyvyys ja kohtuuloggausinto - kiitos kaikille kävijöille!

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Geokesäkuu

Kesäkuu on ollut poikkeuksellinen kätköilykuukausi. Löydettyinä on ollut parisenkymmentä kätköä. Paras päivä oli 12. kesäkuuta, jolloin pörräilin yhdessä KaSu76:n kanssa Keravalla, Vantaalla ja Korsossa. Tuloksena 18 löydettyä ja kolme dnf:ää. Mielestäni yhdelle päivälle aika kova saalis! Oli kiva päivä kivan geoseuralaisen kanssa, vaikka itikat pörräilivätkin lähes taukoamatta ympärillä. Toissapäivänä piipahdin Hollolan kirkonkylällä tarpomassa ja loggaamassa kätköjä sekä pistämällä reissaajia purnukoihin kohti uusia seutuja.

Pitäisi ottaa joku pidempi sessio tässä lähiaikoina. Ennen syksyä olisi hyvä saada 200 rikki, mielellään ympäri Suomen - mutta toki lähiseudullakin on runsaasti löytämättömiä purkkeja. Geoauto pitäisi hommata, ei tästä muuten mitään tule. *huokaus*

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kausi alkakoot!

Geokätköilykausi on pääsemässä vauhtiin. Kävin loggaamassa Radiomäen kätkön (GC20KJJ), joka talvella oli lähes mahdoton logattavaksi ja jättämässä red handed -kolikon. Tänään tuli asennettua tuo garminin pyöräteline. Jos vaikka intoutuisi geopyöräretkiin. Tästä se alkaa.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Pinkua ja premiumia

Uutta travel bugia pukkaa. Tilasin Kiven Alta uusittuami premium-jäsenyyden tyylikkään pingu-bugin. Muuten kätköilyssä on hiljaista, mutta eiköhän ensi viikonloppuna hieman vilkastu - toivottavasti..

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Kätköilytavarashoppailua

Kauppa se on, joka kannattaa. Tilasin Garminiin kantolaukun reilulla kolmellakymmenellä eurolla Ruotsista. Kaupantekijöiksi lähettivät vielä toffeeta. Suu makeaksi ja mieli apeaksi - eikun hyväksi. 
 
Myös Saksasta tilaamani kolikot saapuivat. Tarkoitus olisi laittaa ne kiertoon, mutta hieman epäilyttää. Verkkokeskusteluissa on ilmennyt, että kolikoita viedään (ts. varastetaan) kätköistään. Harmittaa tuollainen "ryöstely", sillä kolikot ovat aika arvokkaita ja niiden todellinen tarkoitushan on tuottaa "iloa" mahdollisimman monelle kätköilijälle.


lauantai 9. tammikuuta 2010

Kätköilyvuosi käyntiin

Uusi vuosi ja vanhat kujeet. Kätköilykausi on avattu kahdella kätköllä: ensin kotinurkista Villähteen asema (GC1W1F5) ja eilen Fellmanin puisto (GC20KJN). Tuo talvikätköily on haastavaa puuhaa ja vaatii kyllä enemmän ennakkosuunnittelua kuin kesäkätköily - varusteista puhumattakaan.

Ostin pitkästä aikaa kätköilytavaraa. Saksasta tulee ensi viikolla kolme kolikkoa ja kotimaasta tilasin Garminilleni kovan kantolaukun. On muuten aika ilmaa noissa hinnoissa. Tilaamassani paikassa sain laukun 20 euroa halvemmalla kuin vastaavissa muissa kaupoissa. Vertailu kannattaa. Kohta pitäisi myös premium-jäsenyys uusia.

Omia kätköjä olisi hyvä jälleen miettiä. Kaksi kolmesta jästittiin (Parantola ja Uudenkylän asema) ja uimaranta-kätkö on huollossa.