maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ennätyksellinen alkuvuosi 2014

Alkuvuosi on sujunut kätköilyllisesti hyvissä merkeissä. Tällä hetkellä löytöjä on hiukan vähemmän kuin viime vuonna yhteensä - ennätystahtiin siis mennään! Viime vuonna löydettyjä purkkeja oli 173 ja tähän mennessä hymynaamoja on kertynyt 168.
Jos kätkömäärissä on lyöty ennätyksiä, niin sama pätee eventtien suhteen. Olen tähän mennessä pitänyt kolme omaa eventtiä, jotka ylittivät suosiollaan. Eventtisarjan aloitti "13:sta puimista - 14:sta suunnittelua"-laavumiitti. Miitissä muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevaa. Suosio oli suuri - seurakunnan Loistolaavulle ahtautui 61 nimimerkkiä (toki eivät yhtäaikaa). Osallistujaennätys omissa miiteissäni.

Seuraavaksi kutsuin kätköilijäkollegat Liikuntakeskus Pajulahteen avantouimaan "Mennäänkö avantoon" -tapahtuman merkeissä. 40 nimimerkkiä kirjoitti eventtikirjan, kymmenkunta rohkeaa ui viileähkössä vedessä (ml. ao.). Rohkea rokan söi! Viimeisin miitti oli myös suosittu - kokoonnuimme jälleen Pajulahteen tällä kertaa teemamiittiin "Maker Madness". Parin tunnin aikana pidin luennon kätköttämisestä ja osin myös sivuttiin muita aiheita. Kätköttämisen saloihin tutustui 44 nimimerkkiä eli aika hyvin!


Kaksi kohokohtaa on ollut kuitenkin ylitse muiden. Teimme muutaman kätköilijän kanssa pienen georetken Uudellemaalle (Kerava-Järvenpää -alueelle). Tarkoituksena oli kerätä 50 purkkia ja suunnata kotiin, mutta toisin (tietenkin) kävi. Vuorokauden (ja osan toista) henkilökohtainen saalis oli 67 löytöä - omat henkilökohtaiset ennätykset paukkuivat. Georetken viimeisin tunti (2300-0000) oli sellaista ajelua, etten ole aikaisemmin moista kätköilessäni kokenut). Huh. Oli mahtavaa menoa, ei voi muuta sanoa!

Viimeisin kohokohta oli kieltämättä Hirvikärpäsen onnistunut saalistus. Kävin sen noukkimassa piilostaan tuoden sen Lahden seudulle pörräämään. Ilo oli ylimmillään kätköilijäkollegoiden keskuudessa! Kyseessä oli toinen liikkuva kätköni - kolmannen metsästys jatkuu...

Mitäpä jatkossa? No, ainakin Mikkeliin on tarkoitus lähteä (ja tulla sieltä takaisinkin). Sitten tietysti Mega ja Laukaan powertrail (Metsoreitti). Muusta en sitten tiedäkään..

perjantai 29. marraskuuta 2013

Vilkas geokesä ja -syksy

Kevät on kääntynyt syksyksi ja osin jo talveksi (vaikkei lunta juuri olekaan), joten on tullut aika päivittää geokätköilyblogia. Kulunut kätköilykesä oli kaksijakoinen. Kauden päätavoite, eli Lapin Mega, ei osaltani valitettavasti toteutunut muun muassa taloudellisista syistä. Intoa olisi riittänyt viikon reissulle, mutta niitä kuuluisia muuttuvia tekijöitä aina ilmaantuu. Hauskaa kuulemma oli heillä, jotka sinne asti pääsivät - se on hyvä se.

Eräs "reissu" kuitenkin toteutui hieman yllätten, eli matka Haksulandiaan. Kolme nastolalaista ja yksi lahtelainen reissasivat Haksun päämajaan eräänä kuulaana lauantaina. Lähdimme matkaan aamuyhdeksältä ja palasimme iltayhdeltätoista. Aloitimme purkkeilun jo menomatkalla - 200 kilometrin matkaan meni arviolta kuusi tuntia (joka on kuulemma ihan normaalia). Oman pääkohteeni sain logattua, eli 9+1 -kätkötyyppihaasteen. Tietenkin SE kohde oli vakuuttava eikä niinkään tunnelman kannalta - nokipannukahvit talon puolesta tekivät makkaroiden lisukkeena terää ja Haksun vieraanvaraisuudelle ei auta kuin nostaa hattua ja korkealle!

Tuloksena reissusta oli 30 purkin lisäksi muutama attribuutti, kuntia, nollapisteitä ja ainakin montaa sorttia! Reissun ansiosta sain viime lauantaina täyteen 500 löytöä. Luku ei ole mitään verrattuna "aktiiveihin" - minulle se on kyllä hyvä saavutus. Puolivälin tonnia ollaan! Tässä sysksyn aikana on kätköilyn myötä päässyt tutustumaan mielenkiintoisten ihmisten lisäksi mielenkiintoisiin paikkoihin. Kuvassa Sorvanen Lahdessa - tosi kaunis multikätkö, kannattaa poiketa!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Pajulahti puhtaaksi

Kätköilijöiden kannalta liian pitkä talvi on takana ja on kevään aika. Kevät tuo kätköilijöiden lisäksi CITO:n, jonka allekirjoittanut järjesti jälleen Nastolassa. Tällä kertaa suuntasimme Pajulahden urheiluopiston maastoon, joka olikin aika törkyinen. Kiekkoja, tölkkejä - mitä kaikkea sieltä löytyikään. CITOilun jälkeen oli paikallaan nokikahvit ja nuotimakkara - hyvää seuraa unohtamatta! Sää suosi ja porukkaa oli mukana kiitettävästi pääkaupunkiseutua myöten. Kiitos kaikille! Paikalla oli myös entinen matematiikan opettajani yläasteelta, joka lupasi tuoda seuraavaan miittiin vanhoja kokeitani. Tuskin maltan odottaa! Tästä se geokesä 2013 alkaa!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

CITOlla siivous sujuu

Viime torstaina se sitten tapahtui: Lahden seudun ensimmäinen CITO aikoihin ja tietenkin järjestäjänä allekirjoittanut. X.V.MMXII CITO: Nastola puhtaaksi kokosi parisenkymmentä siivousintoilijaa puhdistamaan kotiseutuani roskista.

Olihan tuossa aikamoinen työ - sekä järjestämisessä että siivoamisessa. Mutta vaivannäkö kannatti! Positiiviset kommentit CITOsta ja puhdas ympäristö lämmittävät mieltä pitkäksi aikaa. Uusia ja vanhoja tuttuja tuli bongailtua sekä hienoja kolikoita (joita pitäisi alkaa naputtamaan nähdyksi). Vielä pitäisi muistokätkö rakennella ja piilottaa. Pitäisiköhän syksyllä ottaa uusiksi?

maanantai 23. huhtikuuta 2012

543210

Miitit ovat hauskoja ja mieleenpainuvia tilaisuuksia. Alkukuusta osallistuin Helsingissä järjestettyyn 543210-miittiin, jolla juhlistettiin erään aikakautemme loppua ja uuden alkua: kieltolaki loppui ja Alko avasi ovensa 5.4.1932 kello 10. Juhlistimme tilaisuutta Kallion Alkon edustalla - tosin kuivin suin. Nautintoaineita pääsimme maistamaan Juttutupaan, jossa varsinainen miitti tapahtui - juttelua, kolikoiden ja kulkijoiden koodien vaihtelua sekä tietysti omakustainen malja juhlapäivälle! Miitin jälkeen lähdin erään geokätköilijän, georavon, kanssa jatkoille. Kävimme siis muutamalla purkilla. Ja muutama purkki löydettiinkin. Itseäni ilahdutti pitkään mieltä vaivannut "The Incredible Traveling Railway Station", joka antatui vihdoinkin! Oli kerrassaan kiva tapahtuma, näitä lisää!

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Polkuja pohjoisen

Piipahdin merta edemmäs kalassa eli kätköilemässä Lapissa. Purkit ja webkamerat löytyivät tosin Rovaniemeltä. Sodankylässä olisi ollut muutama purkki, mutta metrinen hanki ei houkutellut lumitöihin. Mutta Rovaniemeltä sain "muutaman" webkameraotoksenkin ja ensimmäinen earthcachekin näki päivänvalonsa (Jokikivet - River rocks). Jästeille oli myös pakko esitellä harrastusta - sen verta kiinnostuneita olivat! Toivottavasti ensi kerralla löytyjä tulisi hieman enemmän. Varmasti tulee, onhan silloin jo kesä..

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kaksi pientä matkaajaa..

US Postal Service kiikutti vihdoinkin pari uutta matkalaista. Tilasin Friendship-setin (kaksi puolikasta sydäntä) ja Unknow Soldierin. Mietin, laittaako heitä matkaan vai ei? Ehkä en.